Tavoitettavuudesta

Hei!

Tämä on joukkoviesti kaikille niille, joiden viesteihin en ole vielä vastannut, tai joiden viestejä en ole vielä edes lukenut.

Minulla on kymmeniä ja kymmeniä, luultavammin satoja, vastaamattomia sekä lukemattomia viestejä lukuisissa eri pikaviestimissä ja postilaatikoissa.

Viestien aiheet menevät aina bändiasioista vakavasti sairaiden lasten vanhempien avunpyyntöihin sekä poliitikkojen, toimitusjohtajien, valtamedioiden päätoimittajien ja UFC-ottelijoiden yhteydenottoihin. Et ole siis todellakaan ainoa, joka odottaa vastausta, eikä kyse ole takuulla mistään henkilökohtaisesta.

Viime aikoina minun ei ole ollut mahdollista pysyä kärryillä tai priorisoida näitä lainkaan, joten pyydän vilpittömästi anteeksi viivettä ja siitä johtunutta mahdollista haittaa.

Isäni yllättävä kuolema hiljattain, liika kiire töissä ilman resursseja ja uupumuksen rajamailla taiteilu johtivat siihen, että viime viikot olen ollut täysin lukematta viestejä. Burn-outin välttäminen on minulle ykkösprioriteetti, joten kiitän sinua kärsivällisyydestä ja tämän ymmärtämisestä.

Nyt parin viikon sängyssä lusimisen jälkeen alan taas pikkuhiljaa palautumaan ja olemaan siinä kuosissa, että pystyn tekemään joka päivä duunia hieman edellistä enemmän.

Tavoite on tämän viikon aikana prosessoida kaikki vastaamattomat viestit, joten vastaus on tulossa.

Jos minusta ei jonkin inhimillisen virheen tai vastauksen epäonnistuneen perille saapumisen tms. takia tämän viikon jälkeenkään kuulu mitään, niin hihkaise asiasta SÄHKÖPOSTITSE vielä kertaalleen, niin vastaan sinulle takaisin ”normaalin” ajan sisällä.

Sähköpostilomakkeet:

Jos sinun on aivan pakko jostain syystä käyttää Facebookia tai muuta some-kanavaa, niin AINOAT some-kanavat, joiden kautta vastaan, ovat Vihreän Lohikäärmeen FB-sivut sekä oma englanninkielinen FB-artistisivuni. Voit ottaa yhteyttä noiden sivujen toimintoihin kuuluvilla yksityisviesteillä.

Vielä eräs keino on tuomaskarhunen.com, kannabisliitto.com ja lohari.net -sivustojen yhteinen chat, jossa olen työaikana usein linjoilla. Esitä asiasi chatissa minulle yksityisviestillä eikä huutamalla asiattomasti julkisessa chatissa – se vain johtaa sinun poistamiseesi ko. chatista.

HUOM! Siirryn käyttämään kaikkia pikaviestimiä kuten Messengeriä AINOASTAAN henkilökohtaiseen vapaa-aikaan ja sosiaaliseen elämään liittyvissä asioissa. Joten työasioissa kuten kannabis- ja bändijutuissa minut saa rajoitetusti kiinni työpuhelimestani numerosta 040 378 2315 silloin, kun olen tavoitettavissa – kuuntelen myös kaikki vastaajaan jätetyt viestit. Tämä on tarkoituksella pelkkä puhelin, eli ei älypuhelin. Joten puhelut, vastaajaviestit sekä tekstiviestit toimivat, mutta mitkään FaceTimet tai iMessaget eivät. Ensisijaisesti toivoisin, että ottaisit yhteyttä sähköpostitse.

Lämmin kiitos siitä, että ymmärrät etten enää hoida työasioita Messengerillä tai WhatsAppilla, jonka juuri itse asiassa poistin kokonaan.

–Tuomas

JRE #958: Dominanssihierarkian psykologinen evoluutio

Tri Jordan Peterson on kanadalainen kliininen psykologi ja psykologian professori. Joe Roganin podcast-jaksossa #958 hän kertoo muun muassa dominanssihierarkian, sankarimytologian ja uskonnollisten hahmojen psykologisesta ja evolutionaarisesta synnystä.

Pidemmittä puheitta puheenvuoro tohtori Petersonille ja herra Roganille.


 

Peterson: Mutta esimerkiksi Vanhassa testamentissa israeliitit pyrkivät aina rauhaan Jumalan kanssa, eli he yrittävät elää joutumatta jatkuvasti säiden tai valloittajien armoille.

Rogan: Jotka he tulkitsivat ”Jumalan tahdoksi”.

–Kyllä, tietyllä tapaa kaiken heidän ymmärryksensä yli menevän. He ovat kyllä tätä hienostuneempia, mutta kaiken yli ymmärryksen menevän. He tavallaan käsitteellistivät koko olemassaolon, ja pyrkivät tulemaan toimeen sen kanssa.

Eräs heidän hypoteeseistaan oli, että ”voit neuvotella todellisuuden kanssa”. Ja tämä pitää paikkansa, mikä on tosi siistiä. Voit neuvotella todellisuuden kanssa osittain siksi, koska todellisuus, jonka kohtaat ajan kuluessa on osittain todellinen maailma, mutta osittain abstrakti sosiaalinen rakennelma. Voit neuvotella tulevan abstraktin sosiaalisen rakennelman kanssa koko ajan. Teet niin aina, kun teet lupauksen. Teet niin aina, kun uhraat jonkin asian toisen asian puolesta. Luovut impulsiivisesta houkutuksesta ja se antaa sinulle moraalisen palkkion, jonka voit lunastaa tulevaisuudessa.

Sitähän raha on, herran tähden. Havaitsimme tulevaisuuden jossain vaiheessa. Kuten sanoin, olimme simpansseja kauan aikaa sitten. Löysimme tulevaisuuden ja huomasimme, että kykenimme neuvottelemaan sen kanssa. Aivan kuin tulevaisuus olisi henkilö.

Se on uskomatonta. Ja osittain siitä syntyi käsite Jumalasta henkilönä. Asia tulisi kääntää toisin päin. Ajatus tulevan kanssa neuvottelemisesta tuli ajatuksesta, että Jumala oli henkilö. Koska käsite Jumalasta henkilönä syntyi ensin. Mutta se oli kehitysvaihe matkalla kohti edes kykyä pystyä sanomaan ”tulevaisuus”.

Olemme käyneet kuuden miljoonan vuoden matkan simpanssista tietoiseksi ihmiseksi. Eikä meillä ole aavistustakaan siitä, mistä nämä uskomattoman hienostuneet ideat tulevat. Kuten käsite uhraamisesta. Tiedätkö, kuinka paljon verta oli vuodatettu, ennen kuin ihmiset pystyivät uhraamaan abstraktisti? Tappamisen sijasta?

Meidän täytyi toteuttaa ajatus: ”Jumala nauttii siitä, että tapat jotain, koska hän tulee tyytyväiseksi verellä.” Meidän täytyi toteuttaa tätä, luoja tietää kuinka kauan, kaksikymmentä tuhatta vuotta? Sata tuhatta vuotta? Kunnes pääsimme lähellekään ajatusta siitä, että pystymme tekemään saman abstraktisti.

Joten katson näitä vanhoja tarinoita evoluutiobiologin tavoin. En yritä väheksyä niitä millään tavalla, koska siitä, mitä emme ymmärrä evoluutiosta, saisi tehtyä paksun kirjan.

Lisäksi uskonnollisessa fenomenologiassa on paljon sellaisia asioita, joista meillä ei ole hajuakaan. Kuten se, että enteogeeneiksi tai psykedeeleiksi kutsutut huumeet saavat aikaan mystisiä kokemuksia.

Kukaan ei tiedä, mitä siitä tulisi päätellä. Ne voi tietysti jättää noteeraamatta sanoen, että ”nehän ovat vain huumeita”. Mutta ihmiset ovat käyttäneet niitä, kuka tietää, viisikymmentä tuhatta vuotta? Sataviisikymmentä tuhatta vuotta? Psykedeelit saattavat olla kaikkien uskonnollisten ideoidemme lähde. En väitä, että ne ovat, mutta ne saattavat hyvinkin olla. Joten miksi meillä on kyky saada mystinen kokemus?

Kuka tietää?

Se liittyy ihailun tunteeseen. Samaan tunteeseen minkä saat, kun kuuntelet erityisen dramaattista musiikkia. Tai kun jokin asia liikuttaa sinua syvästi. Ja kun niskakarvasi nousevat pystyyn, tiedätkö mitä se on? Se on piloerektio. Sama asia, mikä tapahtuu kissalle, kun se näkee suuren koiran.

Se on pelonsekaista ihailua. Tunnet sen, kun ihosi menee kananlihalle musiikin takia. Karvasi nousevat pystyyn kuten kissalla, siis kaljulla kissalla.

Mitä päättelet siitä, että nämä enteogeenit jäljittelevät tarkasti ihmisen neurokemiaa?

–Ne todellakin tekevät niin. Siitä ei ole epäilystäkään.

Mutta mistä luulet, että se johtuu?

–Osa syystä on se, että jaamme yhteisen evoluutiopolun kaikkien syömiemme asioiden kanssa. Kuten kasvien ja sienten. Olemme kehitysopillisesti sidoksissa planeetan jokaisen elämänmuodon kanssa.

Esimerkiksi serotoniinilla on sama vaikutus hummereihin kuin ihmisiin. Jos niiden serotoniinitasoja nostetaan, hummerit nousevat enemmän pystyyn ja ne ovat halukkaampia taistella. Jos serotoniinitasoja lasketaan, silloin hummeri masentuu ja piiloutuu. Mieti sitä. Erosimme hummereista noin 350 miljoonaa vuotta sitten ja ne elävät vieläkin dominanssihierarkioissa.

Dominanssihierarkia on niin vanha. Se on puita ja kukkia vanhempi. Se on pysyvä.

Olemme kehittyneet hierarkiaa varten. Ja sen henki on Vanhan testamentin Jumala, ainakin osittain. Hierarkian henki. Joten nämä asiat ovat minulle ällistyttäviä, ja osittain siksi tutkin niitä. Mutta kaikki aivokytkentämme on ehdollistettu siihen. Naiset käyttävät dominanssihierarkiaa valitakseen kumppanin. Se on hyvin outoa, sillä ihmiset ajattelevat evoluution luonnonvalinnan näkökulmasta, melkein aina. Mutta seksuaalisella valinnalla on valtava rooli, joten heitän vähän hurjaa juttua tähän.

Tiedämme, että meillä on kaksi kertaa enemmän naispuolisia esivanhempia. joillekin tämä on vaikeaa mutta voit ajatella niin, että karkeasti sanottuna, jos jokaisella naisella olisi yksi lapsi ja vain joka toisella miehellä olisi lapsi. Joten miehillä on joko kaksi lasta, tai ei yhtään. Se on osapuilleen keskiarvo.

Jos olet mies, sinulla on kaksi lasta, kenties kahden eri naisen kanssa, tai nolla lasta. Jos olet nainen, jokaisella on yksi lapsi. Se on keskiarvo. Joten menestys on vaihtelevampaa miesten keskuudessa. Se on muuten hyvin yleistä myös eläinkunnan keskuudessa. Kysymys kuuluu, kuinka naiset valitsevat kumppaninsa?

Toisin kuin naarassimpanssit, naiset parittelevat valikoiden. Kiimassa oleva naarassimpanssi parittelee kenen tahansa uroksen kanssa. Dominoivat urokset parittelevat todennäköisimmin mutta se johtuu toisten alistamisesta, ei naaraan valinnanvapaudesta. Naiset käyttävät valinnanvapautta. Ja se on eräs asioista, jotka erottivat meidät simpansseista.

Mutta kuinka naiset tekevät sen? He katsovat miesten dominanssihierarkiaa, jossa miehet kilpailevat. Voisi sanoa, että he kilpailevat vallasta. Mutta se on aika vääristynyt tapa tarkastella asiaa. He kilpailevat pikemminkin vaikutusvallasta. He kilpailevat johtajuudesta. Joten tavallaan hierarkian huipulla olevat miehet ovat toisten miesten valitsemia. Tietysti on raakalaisia ja saalistajia, mutta puhun keskiarvosta ajan saatossa. Miehet ikään kuin järjestäytyvät, ja vaikutusvaltaiset miehet nousevat huipulle ja naiset valitsevat heidät.

Mietipä sitä. Se tarkoittaa, että miljoonien vuosien ajan, jonka dominanssihierarkia tuossa muodossa on ollut, sanotaan, että siitä lähtien, kun erosimme simpansseista kuusi miljoonaa vuotta sitten miesten dominanssihierarkia on se ympäristö, joka työntää parittelevan uroksen huipulle. Eli mies, joka esiintyy dominanssihierarkiassa on se, joka todennäköisimmin jättää geneettisen jäljen.

Eli miesten dominanssihierarkia on valintamekanismi, joka välittyy naisten kautta.

Se tarkoittaa sitä, että kun olemme kulkeneet kuusi miljoonaa vuotta ajan halki, miehet eivät ainoastaan ole sopeutuneet dominanssihierarkian olemassaoloon, vaan myös kykyyn kiivetä sitä ylös. Ja se on yksilön keskeinen henki, jossain mielessä. Yksilö on se, joka voi siirtyä ylös dominanssihierarkioissa. Se on silmä pyramidin huipulla, mikä on valittu sinne. Seurauksena tulemme jatkuvasti paremmiksi, kulttuurin välittämistä biologisista syistä johtuen, dominanssihierarkioiden kiipeämisessä, jotta voisimme jättää geneettisen jäljen. Se on tapahtunut ihmisille.

Kuvittele, että sitä on tapahtunut kuusi miljoonaa vuotta. Ja että olemme alkaneet tarkkailla sitä, koska olemme uteliaita otuksia. Yritämme jatkuvasti selvittää, keitä oikein olemme. Ja tarkkaillessamme sitä, olemme alkaneet kertoa tarinoita hierarkiaa kiivenneistä ihmisistä. He olivat sankareita.

Siitä sankarimytologia sai alkunsa. Ja suurin sankari oli se, joka meni ja tappoi käärmeen. Luonnollisesti, sillä se tyyppi oli kuule suuri sankari. Ehkä jo silloin, kun elimme puissa, hän oli sankari. Joten suuri sankari on se, joka tappaa lohikäärmeen, ottaa kullan, tuo sen yhteisöön ja jakaa sen. Hän myös kiipeää ylös hierarkiassa.

Hän todennäköisimmin löytää neitsyen, sillä pelastat neitsyen lohikäärmeen kynsistä ja saat hänet. Eli dominanssihierarkia on mekanismi, joka valitsee sankareita ja jalostaa heitä. Seuraamme sitä kuusi miljoonaa vuotta ja alamme ymmärtää mitä sankarina oleminen tarkoittaa. Alamme kertoa tarinoita siitä.

Joten emme pyri ainoastaan geneettisesti dominanssihierarkiaan naisten välittämänä valintamekanismina, vaan myös tarinoiden avulla. Joten sanomme: ”Tuo henkilö on ihailtava”, ja kerromme tarinan hänestä. ”Tämä henkilö on ihailtava”, kerromme tarinan. ”Ja tämä henkilö on ihailtava.” Ja samaan aikaan puhumme ihmisistä, jotka eivät ole ihailtavia. Sitten ”ihailtava” ja ”ei-ihailtava” alkavat muodostua kategorioiksi.

Ja siitä saamme asiat kuten hyvän ja pahan.

Ja sitten voit alkaa kuvitella täydellistä ihmistä. Valitset kymmenen ihailtavaa ihmistä, ja yksi heistä on ”meta-ihailtava”. Hän on sankari, josta ajan myötä tulee uskonnollinen hahmo. Hänestä tulee pelastaja, messias, kun käsitteellistämme ideaalisen yksilön.

Ja lännessä olemme järkeilleet asian siten, että ideaalinen henkilö on se, joka puhuu totta. Se tarkoittaa sitä, että se on paras keino kiivetä ylös kaikkia mahdollisia dominanssihierarkioita. Vakaimmalla ja pitkäkestoisimmalla tavalla, se on läntisen kulttuurin johtopäätös.

Eli kun puhut postmodernistien vastustuksesta näitä klassisia miesrakenteita kohtaan…


Katso jakso #958 kokonaan:
Joe Rogan Experience #958 – Jordan Peterson

The Joe Rogan Experience -podcast:
youtube.com/user/PowerfulJRE

Vikasietotilassa // On Safe Mode

Vikasietotilassa // On Safe Mode

En jaksa kääntää koko tekstiä, joten pähkinänkuoressa: olen fyysisesti, henkisesti ja teknisesti hetken aikaa vikasietotilassa. 🙂


 

I need to catch my breath.

Like, for the rest of the month. For the rest of the year. For a millenium.

Few weeks ago my faithful mid-2011 Macbook Air finally began to die on me. During these weeks the technical issues have been piling up, and I’ve been trying to fix them most of this week.

So, equipment-wise it’s not looking bright right now, both figuratively and literally. Figuratively, because I must have an external keyboard connected and the laptop needs to be connected to a power source all the time. Literally it’s not looking bright, since the screen is broken as well. The image often kinda freezes, making it impossible to work until the problem disappears for a while.

Each and every time after I’ve conquered all these challenges, it’s time to start up the damn thing. Except that it won’t even start up properly. The operating system (macOS X El Capitan) has somehow gotten corrupted, since everything functions extremely slow. I’m not used to washing all the dishes while waiting for an app to open.

As I’m typing this, I’ve just spent hours and hours trying to reinstall the operating system – surprise, surprise, all in vain due to an error.

After I solve one issue, another one pops up in no time. This means that for the time being, I have to manage with having the limited ’Safe Mode’ turned on my laptop. I also have to accept the reality that I don’t have a ”laptop” right now. And if you know me, you know what an catastrophe that is… me without my laptop has been pretty much an unseen sight since the beginning of the 2010’s.

I do have two desktop PCs, but they don’t have all the software I need for work. Plus they cannot connect to the Internet at the moment, since neither one of them supports Wi-Fi.

What a mess. But strangely enough, it’s actually the perfect timing for this. Let me tell you just why.

Mental Safe Mode: ON

Last weekend’s UFC event featured Diego ”Nightmare” Sanchez fighting Matt ”The Immortal” Brown. Brown knocked Sanchez out with an elbow from hell in the first. Congratulations to ”The Immortal” and mad respect for Sanchez, as he is a living legend and a true veteran of the sport. But he’s long past his prime and he should simply retire. Or, at least he shouldn’t be put against killers like Brown anymore.

Diego Sanchez is a perfect example of a declining fighter being too tough for his own good. I’ve just witnessed the severity of sudden brain trauma myself and let me tell you, it’s not something you want to mess with.

That fight made me think of work ethic, and my own stubborness. When it comes to work (if I’m all dedicated ’n’ stuff), my body fails physically WAY before my mind. I can record screaming extreme metal vocals or do coding for 72 hours straight, without sleep, pauses, or even food. I do have to clarify, that this feature of mine doesn’t (yet) include working out, and I don’t know anything about the persistence required for cage fighting to begin with. But I really DO know about not knowing when to stop, even after your physique tells you to. Even my equipment seems to quit before my mind will, for heaven’s sake!

I used to be proud of this ”workhorse” part of my personality, but not so much anymore.

Since I can’t even try to work efficiently at the moment, this is where I need to throw my hands up in the air. Just stop. To be honest, I’m not sure if I my mind could keep it together this time, either; after doing a little bit of work, I’ve began seeing spots again and I have also many other physical / psychosomatic symptoms of being extremely stressed out. If I continue like this, the wheels are soon going to fall off and I’m gonna drive straight into the wall of exhaustion – and avoiding that is my absolute number one priority and responsibility.

Back when at least I didn’t need an external keyboard for a laptop…

However it may sound, this ”sacrifice” was required in order for me to get things where they now are. I’m about to start manoeuvring my self-created, semi-virtual and seven-pointed media factory-esque ”KARHUNEN, INC.” warship, documenting all sorts of weirdness from supplying illegal drugs to parents of severely ill children to performing on metal music festivals and embarking on a masochistic crusade in cage fighting.

But I have to follow my own advice: take an objective look at things, and change your habits. Evolve. Improve. It’s just that I’ve been living so hectic lately, that I’m still not realizing the situation: the absolutely herculean groundwork for the next chapter regarding LOHARI.NET and KANNABISLIITTO.COM is done.

My brain and body are telling me: ”Stop, Tuomas, stop. The insane working schedule is over. Now it’s time to create those damn routines and balance you’re so desperately striving for.” But (especially unsustainable) habits die hard, my brain keeps telling me: ”You horse-headed coward, how dare you even think about giving up on doing more? Giving up on something, are you now a quitter? You can keep this pace, we both know you can.”

Shut your pie hole, mr. Cerebrum. Now it’s time for a screeching halt, and even celebrating a little. And then immediately entering the next phase. I just need a moment to take it easy, and to get the technical part of my workflow flowing asap, and I’m good to go.

Actually, I’m getting rather excited as I realize that it’s time to stop trying to survive with insane conditions and working hours. The Lohari (aka the ’Loch Ness’) monster has grown so such proportions, that it’s not possible for one person to maintain all of it. At least while trying to be a musician, soon-to-be cage fighter and a soon-to-be author simultaneously.

Now I need resources. I need to hire people. I need to negotiate a funding. These are uncharted waters for me, and conquering new areas has become my elixir vitae as of late. ”Onwards”, said the granma walking in 12″ snow.

On dusting off and re-engaging

My father’s recent death and my ongoing beef with Kuopio University Hospital (which is still escalating, by the way), on top of the insane amount of work with zero resources, took its toll and has made it impossible for me to exercise during the past months.

Okay, no biggie. I simply need to learn from the situation, make adjustments and keep on keeping on.

One of the main reasons why I’ve thrown myself into this chaotic madness – which once used to be a somewhat regular musician’s everyday life – is to learn to use the abovementioned workaholic ”gift” as a tool. And just like martial arts; to be used only when absolutely necessary. Not the other way around; not that it burns the candle from the both ends. The goal here is me going towards a balanced lifestyle and I haven’t exactly been following that path recently.

Like mentioned, I feel like crap. Feverish and exhausted, but yet it’s the perfect situation to learn, and to APPLY the lessons learned immediately. The more hardcore things get, the more there are opportunities and changes to learn, to grow, and to confront and process unpleasant things.

I’ll wrap this up by pointing out, that although I’m very much out of shape I’m more motivated and hungry than ever. I feel I have the world by the throat, and I’m not letting go until I succeed.

And oh yeah, haven’t been reading or watching movies lately, which is yet another indicator of the fact that I’m not really focused, nor grounded. Let’s get the good momentum rolling with little baby steps. Tonight, before sleepy time, I’ll force myself to pick up a book. And I want to see Stranger Things season 2 on Netflix and go to the cinema to watch the new Blade Runner movie.

This was the ”poor me, life is hard” complaining part. In a couple of days, I’ll write the ”so what are you gonna do about it?” part in a new post, to brief you on all the changes I’ve made by then. But now I’ll call it for the day and prepare to spend a calm, quiet, and a harmonious Saturday evening in my idyllic hideout…

Good night, don’t let the bedbugs bite.

 

T.

PS. Missed seeing Blade Runner 2049 on cinema, as it’s not playing in theatres around here anymore. Shoot!

 

The King is dead, long live the King

The King is dead, long live the King

Now the long battle after the accident is over. You fought hard for almost two months.

Travel well, dad. I’m proud of you.

Rex mortuus est, vivat Rex!

 

R.I.P. Timo Olavi Karhunen (16 May 1949 – 10 September 2017)

 

Here’s two of his favorite songs we listened together right before the end:

 

 

Kohteina Fimea, KYS ja Savon Sanomat // Going to war against Fimea, KYS and Savon Sanomat

(Same article in English at the end of this post.)

Järjestelen tässä yläkerran makuuhuonetta uudelleen leffan pyöriessä taustalla. Huone alkaa näyttämään leffoista ja dekkarisarjoista tuttua näkyä; seinä on täynnä muistioita, kuvia, karttoja ja vaikka mitä lappuja.

Tällä hetkellä, ennen ratsuväen saapumista ja lisäresurssien saamista, minulla on todellisia vaikeuksia pysyä ajan tasalla ja organisoituna… mutta uskon, että tämä uusi menetelmä sekä iso muutos aikataulutuksessa auttavat asiaan. Tämän dekkariseinän avulla pystyn oleellisesti paremmin hahmottamaan kokonaisuudet ja osa-alueet, jostain syystä tietokoneen näytöllä tai paperilla olevat mind mapit eivät toimi minulle vaikka kuinka olen koittanut niitä käyttää.

Pysyn siis jotakuinkin kärryillä to-do -helvettini kanssa, mutta valitettavasti työ / vapaa-aika -mittasuhde on tyyliä ”ojasta allikkoon”. Kaiken kukkuraksi lähipiirissä tapahtunut vakava onnettomuus vie paljon aikaani ja voimiani. Lisäksi olen taas joutunut valvomaan öitä töiden parissa. Viime viikonloppu meni työkeikan ja Kuopio – Helsinki – Kuopio -ajomatkan merkeissä.

Jotta pysyn edes jollain lailla järjissäni, minun pitää nukkua kunnon yöunet tähän väliin. Alan purkamaan viestejä alkuviikosta, mutta en vielä tänään. Joten pahoittelut viiveestä viesteihin vastailussa… arvostan todella sitä, että jaksatte vielä odottaa hieman.

Kun työ ja vapaa-aika fuusioituvat

Olen verkostoitunut ahkerasti Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja pääkohteeni on siis lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea, jota henkilökohtaisesti pidän rikollisjärjestönä. Fimean lisäksi Kuopion yliopistollisesta sairaalasta ja Savon Sanomista täytyy tehdä varoittava esimerkki muulle Suomelle. Ja A-klinikkasäätiön johtavasta ylilääkäristä, Kaarlo Simojoesta (lue lisää täältä).

Painetta muutokseen luodaan valtamedioiden, eduskunnan sekä kaltoin kohdeltujen potilaiden ulostulojen kautta – ja jos suinkin mahdollista, myös haastamalla KYS oikeuteen. Soitan seuraavaksi parille suomalaiselle asianajajalle ja parhaassa tapauksessa saan myös ulkomaisen lakitiimin käyttööni. Saa nähdä.

Omaan henkilökohtaiseen kohteluuni liittyen soitin tänään KYSin turvallisuuspäällikölle ja potilasasiamiehille. Seuraavaksi aletaan tutkimaan turvakameroiden tallenteita ja lukemaan lakia potilaan oikeuksista. Erikoismaininta ja papukaijamerkki päivystyksen ylilääkäri Tero Martikaiselle ja apulaisosastonhoitaja Minna Kauhaselle, jotka halusivat väkisin tulla tähän osallisiksi. Onneksi olkoon, pääsette mukaan jatkoon.

Se, että nämä sankarit eivät ottaneet varoituksiani tulevasta PR-katastrofista vakavasti, helpottaa asiaani todella paljon. Myrsky on siis tulossa KYSiin ja eritoten kipupolin erikoislääkäri Eeva Hallikainen-Pirskasen suuntaan. Hän suorastaan nauroi minulle keväällä mainitessani asiasta.

Hassuja sattumia, että Savo on Suomen ja Euroopan kannabisvastaisimpia alueita, Fimea muutti Kuopioon ja kuopiolaisprofessori Hannu Kokki on Euroopan lääkeviraston, Fimean ja THL:n konsultoima asiantuntija sekä osallisena Käypä hoito -suositusten tekemisessä.

KYS on jo saanut huonoa mainetta Suomessa, joten ajoitus on täydellinen. Tässä osviittaa KYSin päivystyksen toiminnan tasosta:

Hoitajat voivat tuntea olevansa lopussa, vaikka sairaala pyörisi kaikilla mittareilla mainiosti – ”Ovat niin pirun tunnollisia”

Isän luottamus päivystykseen romuttui – 6-vuotias odotti 7 tuntia, verikokeita ei otettu – tulehdus eteni munuaisiin

”Henkilöstön määrä ei ratkaise kaikkea” – KYS lupaa selvittää perusteellisesti päivystyksen tilanteen

Viime viikkoina olen itsekin saanut todella ala-arvoista ja epäasiallista kohtelua päivystyksestä, mutta pääasiallinen aihe ovat kymmenet kaltoin kohdellut kipupotilaat, jotka tavoitan potilasjärjestöni vertaistukiryhmän kautta. Moni potilas kokee tulleensa suorastaan kidutetuksi ”Kalso kakkosen” eli Hallikainen-Pirskasen toimesta. KYS rikkoo ihmisoikeuksia, potilaan oikeuksia ja lääkärin etiikkaa ja todisteena asiasta löytyy nauhoitettuja polikäyntejä, epikriisejä ja tulevia potilaiden ulostuloja.

Enkä suinkaan ole unohtanut rakasta SS-lehteä eli Savon Sanomia, joka väärinkäyttää valtaansa JSN:n journalistin ohjeiden vastaisesti. Päätoimittaja Seppo Rönkkö ja ”journalisti” Asta Tenhunen, teille on varattu kunniapaikka tässä tulevassa jupakassa. Näette pian, mitä tällä oikein tarkoitan. 😉

Olen valmistellut tätä kuukausikaupalla, ja tämän vuoden viimeinen neljännes tulee olemaan se ajankohta, kun mammuttimainen taustatyö alkaa kantamaan hedelmää. Olen täysin varma siitä, että yllämainituilla tahoilla – ja sinulla, rakas lukija – ei ole aavistustakaan siitä, mitä oikein on tulossa. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Hehee.

Joten pitäkää silmät ja korvat ja televisiot ja radiot auki lähikuukausina, sillä on jo korkea aika tuoda Suomen terveydenhuollossa ja valtamedioissa vallitseva korruptio esiin ja julkisuuteen.

 

T.


 

 

Rearranging furniture with a movie playing in the background. I’m making the living room upstairs into that place you see in movies and detective shows, with walls full of pinned notes, photos, maps and memos.

At the moment, until the cavalry arrives and I get more resources, I’m struggling hard with staying organized… but I think this new method along with a big change on my weekly scheduling will really help. It’s essentially better for me to visualize the big picture this way, instead of staring at some mind map software on a computer screen.

But alas, work / rest ratio-wise it’s ”out of the frying pan and into the oven.” I’m already drowning on work and on top of that, the severe accident of a close relative is taking a lot of my time and energy. I’ve also been staying up some nights working, again. Last weekend I had a work gig in Helsinki, which meant over 1,000 km of driving.

In order to stay somewhat sane, I need to sleep a good 8–10 hours now. So bear with me, I’ll catch up with the message inferno asap, but not tonight. Just give me a few days.

Thanks, I really, really appreciate the patience.

Merging work and personal life

I’ve been networking a lot in Finland, Europe and the States and the main target is the Finnish Medicines Agency Fimea. Personally, I consider Fimea a bloody criminal organization. But besides that, we need to cut the head of the hydra by making an example out of Kuopio University Hospital (KYS) and the local news paper Savon Sanomat. And also of A-Clinic Foundation’s medical director Kaarlo Simojoki (read more here).

Pressure will be created via mainstream media, the parliament, an army of mistreated patients and if possible, also via legal actions. Next I’m calling to two Finnish lawyers, and there’s also a possibility of getting an entire legal team from abroad to aid me.

Regarding my own personal beef with KYS, today I called the security chief and patient ombudsmen, and next we’ll start going through some security camera footage and studying the Act on the Status and Rights of Patients. Special mention goes to KYS emergency duty’s head physician Tero Martikainen and assistant head nurse Minna Kauhanen, who personally insisted to get involved. Well congratulations, you both made it to the semifinals.

The fact that these people didn’t take my warnings about the upcoming PR shit storm seriously is making my job a whole lot easier. But the storm is closing in on KYS and especially the Pain Clinic’s specialist physician Eeva Hallikainen-Pirskanen, who pretty much laughed at me this spring, when I mentioned what’s coming.

Kuopio and the entire Savo region are one of the most anti-cannabis areas in Europe, so it’s a funny coincidence that Fimea moved to Kuopio and our local professor Hannu Kokki is a consulted expert for European Medicines Agency, Fimea, and National Institute for Health and Welfare (THL), and also a part of creating the Current Care Guidelines (Käypä hoito).

I see KYS is getting bad press in Finland already, so the timing is perfect. Finnish speakers can read these recent news regarding the level of treatment in KYS emergency duty:

Hoitajat voivat tuntea olevansa lopussa, vaikka sairaala pyörisi kaikilla mittareilla mainiosti – ”Ovat niin pirun tunnollisia”

Isän luottamus päivystykseen romuttui – 6-vuotias odotti 7 tuntia, verikokeita ei otettu – tulehdus eteni munuaisiin

”Henkilöstön määrä ei ratkaise kaikkea” – KYS lupaa selvittää perusteellisesti päivystyksen tilanteen

Recently I experienced and witnessed this inapropriate and unethical treatment myself, but the main case are dozens of angry, mistreated chronic pain patients in Kuopio, who reach out to me through my patient organization’s closed peer support group. Many patients feel like they’re being tortured by Hallikainen-Pirskanen and I’ve seen her shockingly incompetent methods personally. We have recorded doctors’ appointments and other clear proof about KYS breaking human rights, patient’s rights and medical ethics.

And of yes, I have not forgotten about Savon Sanomat, who misuse their influence and systematically break the Council for Mass Media’s (JSN) agreements they claim to follow. Editor in chief Seppo Rönkkö and ”journalist” Asta Tenhunen, you’ll have a special place in this entire thing and you’ll see soon enough, what I mean. 😉

I’ve been preparing this for months, and Q4 of this year will be a blast as the huge amount of background work will come to fruitition. I’m absolutely sure that the abovementioned people – and you, dear reader – have absolutely no clue on what’s coming. Hehee.

Keep your eyes and ears and the TV and the radio open during the upcoming months, for it’s about time to shed light on the corruption within the Finnish healthcare system and journalism.

 

T.

Torin kärpäsistä

Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi! Minä näen sinut suurten miesten melun huumaamana ja pienten piikeillään pistelemänä.

Missä yksinäisyys lakkaa, siinä alkaa tori; ja missä tori alkaa, siinä alkaa myös suurten näyttelijäin melu ja myrkyllisten kärpästen surina.

Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi: minä näen sinut myrkyllisten kärpästen pistelemänä. Pakene sinne, missä tuima raikas tuuli puhaltaa!

Pakene yksinäisyyteesi! Olet elänyt liian likellä pieniä ja viheliäisiä. Pakene heidän näkymätöntä kostoansa! Sinua kohtaan he eivät ole muuta kuin kostoa.

Älä nosta enää käsivarttasi heitä vastaan! Heitä on lukemattomia, eikä ole sinun osasi olla kärpäsviuhka.
Myrkyllisten kärpästen uuvuttamana minä sinut näen, sadasta kohdasta verille raavittuna minä sinut näen; ja ylpeytesi ei tahdo edes olla vihoissaan.

Verta he haluaisivat sinusta kaikessa viattomuudessa, verta himoitsevat heidän verettömät sielunsa – ja sentähden he pistävät kaikessa viattomuudessa.

He surisevat ympärilläsi myös sinun ylistystäsi: tungettelevuutta on heidän ylistyksensä. He tahtovat likelle sinun ihoasi ja sinun vertasi.

Pakene, minun ystäväni, yksinäisyyteesi ja sinne, missä puhaltaa tuima raikas tuuli. Ei ole sinun osasi olla kärpäsviuhka. –

Näin puhui Zarathustra.

Day 66: Entering the next phase

Day 66: Entering the next phase

Two months of MMA / life-change challenge have passed, the summer is here and I’ve got a lot to say and even more to do. So let’s cut to the chase.

The photo on the left is from summer 2009, when I was sunburnt in Rome and in moderate shape. The one on the right is from last Monday, as I’m upping my tan game here in Finland, with strength and endurance levels of Montgomery Burns from The Simpsons. Weight is approximately the same in both photos.

Here are the extremities regarding my weight during the time between these pics:

  • Lowest weight was 72 kg (159 lbs) in 2010, when I was in South-East Asia
  • Highest weight was way over 100 kg (220 lbs) ca. 2013, when I lived in Sweden
  • At the beginning of 2017 I still weighed over 90 kg (198 lbs)

As you can see, it’s been quite a rollercoaster. Now the circle has closed and I’ve made a life-long commitment towards balance and well-being.

My first goal with this total life & body transformation was to get in ”summer shape” and to burn fat – getting below 80 kg to feel more like myself again, and to actually start already getting closer to fight weight. Since I was so low on energy while doing this, I kinda got two birds with one stone by using these weeks in June solely on work, work, work and fasting, fasting, fasting.

Results followed, and now my weight is 78,1 kg (172 lbs) and phase 1 is thus completed. On day one, 66 days ago, I still weighed 87,3 kg so I dropped over 9 kg (20 lbs) in two months and something like 12 kg (26 lbs) in less than six months – Gagoosh!

Phase 2: MMA ACTION

With results, I don’t mean just the fat-burning. I’ve been silent for the past few weeks because past month was an exception, and nothing really happened with my MMA quest except me doing insane fasting. Certain critically important things took all my attention as I moved to ”phase 2” with my cannabis work as well. Now it is done and the big pieces are moving in Finland’s cannabis scene. You’ll all see what I mean later this year.

Off we go with new goals and new results. My little side project along with actual MMA training and gaining functional strength is to increase muscle mass specifically on these areas:

  • Deltoids (the most important)
  • Triceps
  • Trapezius (and latissimus dorsi)

But the absolute main goal is to learn how to fight, and I’ll start technical training and increasing the amount and intensity of my workouts immediately. My diet for now is mostly ketogenic and vegan/vegetarian with some exceptions. I’ll talk more about all these topics soon via other blog posts and videos.

(To save my precious time, I’ll try to write as little as possible and document everything through my YouTube channel and live Periscope broadcasts.)

But enjoy the summer dude, remember?

Once a month, to celebrate and to take a break from the ascetic discipline, I’ll allow myself to eat anything I want. (I had a super feast in France, but that doesn’t count now heheh.) This time I got all sorts of candy and carbs, but I didn’t really enjoy devouring them at all. No, I don’t need comfort food anymore, it’s been a mere survival mechanism for me in the past months. Now I want to start building my body and exploring my limits.

But if I want to stay this active with my projects and AVOID ANY NASTY BURN-OUTS, I also must rest.

First I was supposed to rest a few days after returning from the near-epic French invasion. Well, that ”rest” turned out to be two weeks of non-stop work with double speed and five nights without any sleep. Last weekend I tried to have a regular weekend but no, still waiting for a moment to rest.

Today and tomorrow I’m taking it as easy as possible and I’ll focus on recharging my batteries. Just doing some pleasant tasks like editing videos from the past weeks and uploading them on YouTube. As a serious workaholic I know I won’t be able to stay away from LOHARI.NET (the brand-new 3.0 version is quite cool, I must say!) but I’ll only work on something fun like making new graphics. And I’ll stop working early, sleep late and all that good relaxing stuff.

That’s it for now. Keep on keeping on, you’ll hear from me fairly soon again!

”To live is to suffer, to survive is to find some meaning in the suffering.” –Friedrich Nietzsche

–Slim T.

Day 35: Embracing failure

”On the mountains of truth you can never climb in vain: either you will reach a point higher up today, or you will be training your powers so that you will be able to climb higher tomorrow.”

 

–Friedrich Nietzsche

Getting ready for some black metal open air live action in France in two weeks. With the attendance of approx. 180.000 visitors, Hellfest is probably the biggest festival where a metalhead can play these days, not including Rock in Rio and some other mammoths.

And by the way, I’m pissed off.

I’m actually really, really angry about few things – but about the following topic, I’m just upset at myself.

Ever since I moved to Sweden and due to several reasons, my technique as a guitar player has been steadily declining. And oh yes, I’ve been aware of that.

The absurd daily choices I currently have to make regarding prioritating things in my life (choosing, say, between someone’s health, or even life [not kidding or exaggerating here], and my personal well-being or certain duties) are just another sign for me, that it’s the end of the road for the way some things have been going for a long time now.

As great as that weekend was, meeting-people-wise, my last gig was a much needed wake-up call for me. Probably the lowest moment I’ve ever felt as a musician in my life.

Now that the burn-out is somewhat behind me and I no longer need to force myself out of bed and I’m not getting anxiety attacks and seeing spots after writing a few emails, I can actually apply the philosophy I’m all about. Which of course is:

Face things and conquer them.

I played a show in which I sucked giant balls and I’ve got no one else than myself to blame.

Okay, cool, let’s OWN IT.

A certain concept has appeared in the MMA community, which holds value to absolutely everyone, who is interested in making their life better. It’s called ”win or learn.” Failure can be the biggest catalyst for change and success and this is exactly how I decided to face this dud, which at the time seemed like the end-of-the-world catastrophe in my perfectionist mind.

Let’s make one thing clear: I have absolutely no excuses about my subpar performance.

No blaming circumstances here either, however impossible they might be. It’s all irrelevant and the result of my own choices.

Man up, suck it up and fix it instead. Take a look in the mirror, no matter how much it stings, and evolve. Embrace the painful feeling of failure and use it as a guide to harvest more of your potential, and act instead of feeling sorry for yourself.

Current life priorities in a nutshell

Even before this shit sandwich, since June 1st to be precise, I’ve been immersed on:

  1. WORK
  2. MMA (+EXERCISE & NUTRITION)
  3. MUSIC

I don’t want to focus on anything else in my life right now.

There’s still some “stuff in the basement” and like I mentioned, some other recent situations are upsetting me as well. That’s the fuel to push through adversity, fatigue, critique from others, and to each day become something better than the day before.

And remember, there’s a big difference between being an aggressive / angry person, and being angry to some unjust situations or certain events in life. I believe in harvesting and channeling that anger into dedication and singular focus – to make one’s vision into reality. Otherwise, it’s going to slowly grind you to dust and prevent you from finding that happiness, which we all seek.

What this means in this particular case is that I’m going to reconquer that 250–270 bpm throne and make it my comfort zone again this summer. If my Classic White Gibson Explorer reads this, you should prepare for war and torment buddy.

Although with another band, the upcoming Hellfest show will be my first chance to redeem myself, so you can bet your bollocks to a barn dance that I will take the preparations and rehearsing over-the-top seriously.

So kids, if you screw up, own it and turn it into a triumph and a valuable learning experience, which it is.

 

Increscunt Animi, Virescit Volnere Virtus.

 

PS. Probably already this year, you’ll hear me for the first time singing clean lead vocals… perhaps in more than one band/project.

PPS. EDIT 2017-06-06: Revised this quite a bit, since this post along with its message are very important for me. (And since excessive cursing never looks / sounds as impressive as one might think “in the heat of the moment.”)

But hey, wait… since when I’ve began to feel embarrassed for cursing? Since now, I guess.

Päivä 27

Päivä 27

Täytyy olla jo meri voidakseen ottaa itseensä likaisen virran, siitä likaantumatta.
–Friedrich Nietzsche

Jotain rauhoittavaa tapahtuu mun sisällä tällä hetkellä. Tuntuu kuin olisin herännyt monen vuoden talviunilta hyvin levänneenä – ja määrätietoisempana kuin koskaan. Olen työstänyt tiettyjä asioita vuosikausia alitajunnassani ja nyt tuntuukin yllättäen siltä, että henkinen työ niiden suhteen on jo tehty.

Olen iloinen siitä, että olen kerrankin ehtinyt nauttia keväästä ja alkaneesta kesästä. Rakennan maaseudulla Suomen kauniissa suvessa unelmatyöpaikkaani ja sateenkaaren päätäni, joka on parasta aikaa muuttumassa visiosta todellisuudeksi.

Hetki sitten iski puolestapuhuja-autopilotti päälle ja aloin kirjoittamaan tähän työasioihin liittyvistä haasteista. Pyyhin kuitenkin koko kappaleen pois; alan siis jotenkin oppia päästämään irti noista asioista sillon, kun on aika keskittyä omaan hyvinvointiin ja omaan yksityiselämään.

Asioita on tosiaan hoidettavana enemmän kuin koskaan, mutta mulla ei ole kiireen tuntua eikä stressiä. Elämä on yksinkertaista kun vaan päästää irti vaikka se kirpaisee ja seuraa sydämen ääntä. Ei siis helppoa, mutta yksinkertaista. Kelpaa mulle sillä ei tän tarvii helppoa ollakaan. 😀

Mutta se siitä. Tänä kesänä meinaan kyllä ainakin uida, seikkailla, syödä jäätelöä ja pitää hauskaa!

 

Sotajumala’s funeral (w/ Deathchain, Torture Killer, Demilich, Gloria Morti)

Sotajumala’s funeral (w/ Deathchain, Torture Killer, Demilich, Gloria Morti)

Time to lock up the china, the boys are at it again!

Ever had a smooth gig weekend, when you had fun watching bands and meeting friends, partying all weekend while SIMULTANEOUSLY keeping that demanding day job in check? Me neither. For me, it’s always been either a total alcoholic and/or drug-induced coma (when I get nothing done) or a work marathon, staring at my laptop (when I miss all the fun).

Well, not this time. This weekend I’m aiming high with my goals to somewhat grasp the concept of ’balance’; I’m going to enjoy leisure time with my pals along with short bursts of productiveness, some stage time looking sharp, and of course partying till the wheels fall off. KA-DOOSH!

And as the cherry on top, I’m even trying to avoid getting a hangover.

Okay, I might’ve gone a bit too far with the hangover thing. Let’s just say that I’ll try to avoid those soul-killingly bad godzilla hangovers, at least.

”But Tuomas, how can you achieve all this?” I’m glad you asked! Listen, pre-planning is key here.

The successfull Partying-yet-Productive weekend package™ comes with the following recipe:

  • minor allowances with the diet
  • a teaspoon of focus
  • an ounce of will power
  • drops of nasty haze mixed with alcohol
  • a fistful of metal

Shake and stir with force and hatred. To enhance the effect of the smoothness, I accomodate myself to Tanssisali Lutakko today already. *smooth disco dancing*

So, today it’s a duty-free Friday night for me with the hunks from Sotajumala, Demilich and Gloria Morti:
https://www.facebook.com/events/405927119746743/

Our Deathchain live räpellys takes place tomorrow (with Sotajumala and Torture Killer):
https://www.facebook.com/events/1205651719524017/

Yeah, it’s gonna be one of THOSE weekends… what could go wrong?

Listen up, guys.

I’m in a strange, strange, situation right now. Some things have come up that I must do.

I need to say this openly because I don’t have the time nor energy to contact those concerned individually, my friends, and because this is bugging the hell out of me.

The thing is that I feel absolutely terrible about neglecting my duties towards some friends’ projects, and perhaps even neglecting my duties as a friend (just to make it clear, I ain’t talking about band stuff). I’ve also had to channel my resources from building my company (which in turn is connected to all this) into doing what’s RIGHT instead of what’s profitable. The amount of literally life-and-death-urgent matters, which cannot wait another day, is piling up fast. So fast, that I actually need to re-structure my own daily work, as I don’t manage to have time to do what I’m ”supposed” to do anymore.

This means that in order to get certain shit done, I need to forget the fool’s hope of having an organized life any time soon, and pretty much just wing it.

I’d really like to chill out and catch up with my friends now that I’m in Finland, and focus on the remnants of my personal life a bit more. But if I don’t do these things I have to, I couldn’t live with myself. So what choice do I have?

None. What I’m referring to involves helping – or at least trying to help – chronic pain patients, people suffering from MS, epilepsy, and other severe illnesses. A large part of them COULD be helped, but the system just doesn’t give a damn. To be more accurate, I’d say the system specifically denies these patients a potent and safer option than many of their current synthetic products. For profit.

Bear with me, I’m almost done.

Well, actually we’re only halfway through. Here’s just a couple of examples, so you’ll get a better idea of what I mean.

I have tons of unanswered emails and messages (don’t we all?). I also have tons of unread messages as well. For instance: a Finnish father of a small girl had approached me, asking for help or advice, because without help he’d have to move away from Finland to become a ”medical cannabis refugee” and leave his family and daughter here.

That message was from a year ago and I hadn’t even read it.

I am NOT going to let this happen again.

Few weeks ago my patient organization began having cases of terminal cancer patients. Soon after that, several extremely ill Finnish children. Needless to say but if someone has, say, three months to live, then whatever it is that can be done, cannot wait.

The good news is that I can actually make a difference here, in the broader scale. And believe you me; I’m going to do this one thing right in my life, and for the right reasons.

So, this is what’s up and why A) our project might be a tad late, or B) I haven’t gotten back to you in a while regarding practical matters. But rest assured, I absolutely WILL get in touch – soon. But whatever it is, it has to wait just a little bit longer.

For that, I sincerely apologize.

The entire MMJ situation in Finland is such a complete clusterfuck, that I simply can’t half-ass this. Someone has to be all in. But as much as it’ll still take to change things for the better, things are already getting better. Actually both in Finland’s medical cannabis situation and on a personal level.

I have approximately one (new) friend with whom I’ve been staying in contact with. Thanks for kinda keeping me sane, by the way. With that thread of a social life, together with upcoming gigs, festival shows, regular exercise and paying attention to rest and nutrition, I think in the summer my old friends will meet that same ”crazy happy Finn, who actually talks.”

That guy had disappeared for quite some time.

Let’s end this strong, let’s go poetic. Some day I want to have children, but I can’t bring them to a society like this. Not without making some kind of a stand against this insane corruption, which goes on at the expense of the ill and only for short-sighted individual profit. Organized criminal corruption, which in Finland is called ”healthcare”, ”substance abuse care” and ”drug laws”.

The rest follows therefrom. OSS!

 

Your Friend,
T.

PS. To friends who are nurses, doctors, law officers and such: I don’t mean every single person working in those abovementioned industries. I trust that you understand what I mean. Feel free to comment, if triggered. 🙂

PPS. It’s 3:30 a.m. while writing this… hopefully now that I got this out of my chest, I can fall asleep. (EDIT: nope.)


Np: Roky Erickson – Goodbye Sweet Dreams

Not leaving Deathchain after all (+ R.I.P. Sotajumala)

Not leaving Deathchain after all (+ R.I.P. Sotajumala)

Surprise, motherfuckers! Unlike I wrote earlier, I’m not leaving Deathchain after all.

This cancellation of my departure was decided right after our last gig, which took place at SaariHelvetti last year. After the gig I had a talk with Corpse, and when I heard that the other DC members didn’t want me to leave, I realized that I didn’t want to leave either.

In the past few years I’ve been actively destroying my old behaviour and thought patterns and I’ve been also leaving many things (and people) behind me. But during SaariHelvetti I noticed that Deathchain was not one of those things. When I joined Deathchain back in 2007, we all agreed that this would be the FINAL line-up from now on.

And as King Diamond wisely suggests, let’s not break that oath.

So, the old corps is back together again and DEATHCHAIN’s next live offense to your senses shall manifest at the funeral of our comrades’ group – namely the unholy SOTAJUMALA. We’ll help lay the rotting carcass of ”Sotis” to rest at Lutakko, further info can be found here: https://www.facebook.com/events/1205651719524017/

My recent small hiatus from almost all musical activity is now over and as a refreshed man, I’m basically oozing motivation to get back on the horse! From now on, I’ll probably limit my musical focus with ”other-than-my-very-own-bands” to playing live shows and participating in studio recordings. In other words: all the stuff I’ll write from now on, shall be for my own bastard children, which at the moment are Forgotten Horror and one or two unrevealed projects… you’ll hear more from those projects, and from FH camp, soon enough.

(Of course, should I feel like it, in the future I might write stuff for other bands as well. No need to limit myself here just for the sake of it, so let’s just see how it goes.)

My gig calendar for this year looks quite empty – just as planned. Confirmed shows at the moment are:

  • Deathchain at Lutakko, Finland on May 13th, with Sotajumala and Torture Killer
  • True Black Dawn at Hellfest, France on June 16th-18th with Aerosmith, Deep Purple, Slayer, Rob Zombie, Sabaton, Kreator, Opeth, Behemoth… etc. etc.

Also, after a gazillion obstacles, today is finally the first day of my one-year MMA challenge (which has been… ehh… ”SLIGHTLY” delayed and postponed multiple times). I’ll try to blog about that stuff almost daily – alas, in Finnish. But worry not! I’ll also write an English update every week or month, or something like that.

That’s it for now. It’s going to be one hell of a year, so stay evil and seeya on the road!
T.

Pin It on Pinterest