Päivä 0 – Jäähyväiset menneelle

“Muista et osa hienoimmist saavutuksist on saanu alkunsa lähes mahdottomissa olosuhteissa.” – Arman Alizad

2030 HRS – Kuopio

Illan energiatasot: Aivan paskat.
Illan mieliala: Hyperuupunut, ylirasittunut, stressaantunut mutta onnellinen.

Kädet tärisevät pitkittyneen unenpuutteen ja stressin takia. Silmissä hetkittäin pimenee ja näkyy tähtiä, kroonistuneen stressin takia. Fokus, aloitekyky ja paineensietokyky kadoksissa.

Piti olla vapaapäivä, mutta jälleen sunnuntaini muuttui reilusti yli 12 tunnin työpäiväksi, ja uusi viikko alkaa entistä lähempänä totaalista työuupumusta. Jälleen.

Tämä on ground zero, tästä lähdetään rakentamaan tasapainoista elämäntapaa, pysyvää hyvinvointia, terveellistä ruokavaliota ja aktiivista liikkumista. Pysyväksi elämäntapamuutokseksi. Kääntöpuolena on se, että tämä käy dramatiikan suhteen loistavaksi aloitukseksi: fyysisesti olen rapakunnossa ja henkisesti aivan rikki, joten tuleva metamorfoosi ja muutos tulee näyttämään valintojen tärkeyden hyvin selkeästi.

Tämä bloggaus on päivityksen alla, sillä haluan, että uudet lukijat voivat nähdä tämän haasteen lähtökohdat ja taustat sille, miksi tässä tilanteessa ollaan. Enkä nyt siis ehdi kirjoittamaan elämänhistoriikkiani kuluneilta viime vuosilta tämän tarkemmin, täydennän sitä siis hieman myöhemmin.

Tiedossa kirjoittamista yöhön asti, ja kello on soimassa aamukolmelta.

Olen tehnyt äärimmäisiä tempauksia aiemminkin, mutta nyt minua rehellisesti sanoen pelottaa, että leikinkö hieman liian vaarallista peliä hyvinvoinnillani… olen siis todellakin niin lähellä uupumista, kuin vain voi olla.

Katsotaan, miten päivä yksi lähtee huomenna käyntiin. Se ainakin on varmaa, että hirmu treenin sijasta ensin on kuntoutettava ukko siihen kuntoon, että intensiivitreenaaminen on edes mahdollista.

Hyvät illanjatkot ja nauti yöunistasi minunkin puolestani, jos pystyt pitkään ensi yönä nukkumaan. 🙂

T.

PS. Alla siis se osio, jota tulen täydentämään jatkossa. Mutta saa siitä jo nyt idean, millainen revohka tähän pisteeseen asti pääseminen on ollut.


Iltaa ja tervetuloa seuraamaan kovin trendikästä, mutta sitäkin epätavallisempaa elämänmuutosleikkiä, jonka toinen vaihe alkaa nyt. Tai siis huomenna. Mañana, mañana… Tämän blogin tarkoitus on myös toimia hieman päiväkirjanomaisesti, ja vastapainoksi muulle kirjoittelulleni en jaksa stressata artikkelikuvista tai kieliopista. Vaikka jätän joitain asioita myöhempää varten, pyrin olemaan mahdollisimman avoin ja koitan dokumentoida tulevia kuukausia mahdollisimman paljon.

2012

Vuonna 2012 olin Ruotsissa asuva, ahkerasti reissaava metallimuusikko/mediasuunnittelija, jonka silloinen idea tulevaisuudesta oli aika lailla eri universumista kuin vuosimallin 2017 Tuomaksella. Loppuvuodesta rakastuin intohimoisesti MMA:han eli vapaaotteluun, ja ahkeran penkkiurheilun lisäksi päätin alkaa myös harrastamaan tätä lajia.

Onneksi en tuolloin aavistanut lainkaan, millainen nietzscheläinen iisakinkirkko tästä päätöksestä tulisikaan.

2013

Alkuvuodesta 2013 olin juuri aloittelemassa treenaamista Tukholman vasta-avatussa Allstars Training Centerissä, kun silloinen avopuolisoni sairastui yllättäen vakavasti. Oma elämä sekä arki kääntyivät ylösalaisin ja treenihomma keskeytyi ennen alkamistaan.

Edellisvuosien tauoton ja hektinen Ruotsi-Suomi-Ruotsi -reissailu ja keikkailu toimistotyön ohessa oli alkanut nakertamaan voimiani jo ennen tätä. Lopulta kuukausia kestäneen avopuolison tiedottomana sairaalassa olemisen ja sen jälkeisen uuteen arkeen totuttelun (lue: kahden ihmisen asioiden hoitamisen), bändikiireiden sekä jatkuvan matkustelun takia väsähdin itse ja jouduin itsekin sairaslomalle.

Tämän seurauksena talous alkoi mennä vakavasti persiilleen ja dominopalikat alkoivat kaatua; treenaamisesta ja MMA-ottelun käymisestä haaveilun sijaan homman nimeksi tuli jokapäiväinen selviytyminen.

Loppuvuodesta 2013 lähdin etsimään eksistentiaalisia vastauksia synkkään tilanteeseeni kenties hieman äärimmäisin keinoin – järjestin itseni oikeasti hengenvaaralliseen tilanteeseen. Tämä psykedeelinen episodi muutti kaiken, ja elämäni sai aivan uuden ja yllättävän suunnan. Mutta siitä lisää myöhemmin, tahdoin vain mainita, että kyseessä oli elämäni isoin kulminaatiopiste ja sen seurauksena otin aikalisän kaikesta.

2014

Pysähdyttyäni kuukausiksi miettimään sitä, mitä oikeasti haluan tehdä seuraavat 32 vuotta, sydämeni supatti minulle asioita, joiden johdosta päätin hypätä oravanpyörästä ja alkaa opiskelemaan joko psykologiaa tai kirjoittamista. Tilanteessani päätös tarkoitti myös taloudellista itsemurhaa. Autosta luopuminen metsän keskellä asuessa oli yksi niistä lukuisista syistä sille, että Tukholmassa treenaamista täytyi jälleen siirtää. Toistaiseksi.

Kulunut vuosi oli mennyt aika lailla avopuolison sairauden ehdoilla, mutta ajatus vapaaotteluharrastuksen aloittamisesta tilanteen kirkastuessa ja uusien rutiinien löydyttyä säilyi ennallaan.

Tähän väliin eli keväällä tuli hienoja uutisia: loppuvuodesta tiedossa oli kuukauden kiertue Pohjois-Amerikassa itsensä idolini King Diamondin kanssa! Vieläpä herran kutsusta. Ennen kiertuetta parisuhteeni päättyi ja samalla huomasin, että oli aika jättää elämä Ruotsin idyllisellä maaseudulla. Lisäsin upouuteen to-do -listaani aikeen reissailla jonkin aikaa maailmalla – sen vapaaottelun käytyäni – ja päättää opinnoista vasta sen jälkeen.

Näiden jatkuvien muutosten keskellä koitin parhaani mukaan toipua uupumuksesta ja yhtä aikaa käynnistellä treeniä. Kuntosali/MMA-treenaukseni oli kuitenkin epäsäännöllistä hutilointia ilman fokusta tai energiaa. Vuoden lopulla yksi unelma, eli kuukauden kiertue isoilla lavoilla Euroopan ulkopuolella täyttyi, mutta toisen unelman kustannuksella; MMA-treeni oli käytännön olosuhteista johtuen täysin mahdotonta. Mainitaan kiertueelta yksi kohokohta, kun Vegasissa huomasin, että soittaisimme illalla Mandalay Bay Resort & Casino -pilvenpiirtäjällä, jossa UFC-tapahtumia järjestetään. Olin kuin pikkulapsi joulumaassa koko päivän.

Kiertueen jälkeen tiedossa oli välitön muutto tyhjän päälle ja tilapäiseksi tarkoitettu visiitti Suomeen. Katkoin siteitäni ei-toivottuihin ihmisiin ja kuvioihin, ja suunnitelma oli viettää hetki kotikulmilla Kuopiossa, treenata ja käydä se vapaaottelu, lähteä maailmalle seikkailemaan ja katsoa, minne tulisin lopulta asettumaan.

2015

Uskotellen itselleni, että olin kaiken tämän keskellä jotenkin ihmeen kaupalla toipunut uupumuksesta, seuraava paniikkikiire-ASAP -homma oli bändini FH:n (Forgotten Horror) toisen täysipitkän levyn julkaisu, joka oli tässä rytinässä viivästynyt. Hoidin homman sellaisilla 72 tunnin unettomilla, tauottomilla ja ruoattomilla työrupeamilla.

Lätyn kauppoihin tultua kesällä 2015 aloitin vihdoin treenaamisen Kuopiossa ja bloggaamisen aiheesta Savon Sanomille. Ideana oli myös kirjoittaa ”metallimuusikon matka häkkitappelijaksi” -tyylinen kirja, ja aloittelevan kirjailijan unelmakin toteutui: keskustelin ensimmäisen kirjaideani käsikirjoituksesta vakavasti erään tarpeeksi ison kustantajan kanssa. Kustantamon väki lueskeli mallikappaleita ja homma oli siis alkamassa, uupumuksen takia suht hitaasti mutta kuitenkin varmasti. Hyvä hyvä.

Sitten Savon Sanomat pudotti PR-pommin ja teki minusta kannabiksen puolestapuhujan Suomessa.

2016

Sensuroitua kirjoitustani luettiin muutamassa päivässä yli 40 000 kertaa. Asiasta noussut pienimuotoinen ”kohu” sattui erikoiseen aikaan: olin aloitteleva, tuleva kirjailija joten olin juuri sellaisessa tilanteessa, että pystyin keskittymään kirjoittamiseen.

Kannabisaiheinen kirjoitteluni sai jotain liikkeelle ja saamani kannustus oli niin motivoivaa, että ensimmäistä kertaa elämässäni tiesin, että nyt teen jotain moraalisesti oikeaa. Koko vuosi 2016 meni melkein TÄYSIN Loharin laajentamisessa, verkkolehden perustamisessa, yhteistyökumppaneiden ja uuden yritykseni tulevaisuuden rakentamisessa.

Koko homma tuli täysin puskista ja vuoden 2016 aikana minulle paljastui, että kannabisasiasta oli tullut itselleni kutsumushomma, perustamani Lohari-yhteisön mahtavan porukan sekä kannustuksen ansiosta, eikä paluuta enää ole. Huomasin, että aiemmasta elämänkokemuksestani sekä media-alan urastani oli tässä hyötyä, ja aloin pyörittämään pienimuotoista viraalin ilmiön synnyttämää tuotantoyhtiötä yhden miehen voimin. Tämä sopii tulevaisuudensuunnitelmiini paremmin kuin loistavasti. Ja koska lähtölaukaus saattoi nopeuttaa kirjoitustavoitteitani vuosilla, halusin ehdottomasti pitää tämän käynnissä keinolla millä hyvänsä.

Jos koko Loharin tarkoitus täytyisi kiteyttää yhteen esimerkkiin:

  • Suomessa on 4 000 – 5 000 epilepsiasta kärsivää lasta. He voisivat saada nykylääkkeitä parempaa ja sivuvaikutuksiltaan paljon miedompaa hoitoa kannabiksen avulla, ja päästä eroon vaikeista kohtauksista joihin haitalliset nykylääkkeet eivät usein auta. Mutta lääketeollisuus koittaa vielä näiden lasten, ja lukuisista muista sairauksista kärsivien, kustannuksella pitää kilpailevan tuotteen poissa potilaiden ulottuvilta. Potilaan oikeuksien, lääkärin etiikan sekä kansainvälisten ihmisoikeuslakien vastaisesti.

Nämä epileptikkolapset kummittelevat päässäni nykyään jatkuvasti ja ajattelen heidän sekä yli miljoonan suomalaisen kipupotilaan auttamista melkein pakkomielteisesti. Saan paljon kiitos- ja kannustusviestejä lukuisista muista vakavista sairauksista kärsiviltä. Kiitos teille. <3 Lohari on tullut jäädäkseen ja tää epäkohta korjataan kyllä.

Kääntöpuolena kolikolle huomasin, että en ollut toipunut uupumuksestani. Lohari sai minut pistämään tutun ”hektinentyökiiresuorita”-vaihteen päälle.

Ai niin, se vapaaottelu. Se jäi tämän opportunistisen työvimman jalkoihin.

Viimeiset muuttokuormat Ruotsista roudattuani, omaksi yllätyksekseni väsähdin muutamaksi viikoksi. Päätin, että rakennan Loharin peruspilarit kohdilleen ensin, ja sitten aloitan sen treenin. Viimeiset puoli vuotta olen siis rakentanut kannabisyhteisöäni pelaten samalla vaarallista uhkapeliä jaksamiseni kanssa.

2017: Kolmas näytös alkaa

Tämä päivä.

Tämän hetken suunnitelma on nyt keskittyä siihen vapaaotteluun, Lohariin, musiikkiin ja kirjoittamiseen. Keikkoja ei onneksi ole niin paljon kuin ennen, ja kaikki kotimaan vedot ovat loppuunmyytyjä ja ulkomaan festarikeikat ovat lajissaan Euroopan isoimpia (hehkutusta: Hellfest Ranskassa kerää 180 000 ihmistä, mikä on puolet enemmän kuin Suomen isoimmilla festareilla Ruisrockissa). Jos saan matsin käytyä noin vuoden päästä, tarkoitus on kenties reissata maailmalla vuonna 2018 ja miettiä psykologiopintoja siinä valossa, kuinka hyvin Lohari on pärjännyt.

Pohdin tätä eriskummallista sykliä ja koen, että tämä aika loppuvuodesta 2013 tähän hetkeen on ollut eräänlainen kaaosvaihe ja silta; siirtymä vanhasta elämästäni kohti todellista omannäköistäni elämää. Varhaisaikuisuudesta aikuisuuteen. Haasteen sekä kirjan ideat ovat jalostuneet ja lukuisat eri intohimoni kohteet ovat nivoutuneet kokonaisuudeksi, jolla haluan ansaita elantoni sekä vapauteni.

Suomessa oleskeluni on venähtänyt, mutta tarkoituksella: siihen liittyy asioita itseäni ja perhettäni koskien. Olen asunut muualla kuin Suomessa suurimman osan viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja Suomessa olo on ollut hienoa, sillä olen voinut olla yhteydessä rakkaimpiini ja minulla on tilaisuus tehdä joitain asioita, joita olen lykännyt koko aikuisikäni.

Lohari-työvimmassani olen laiminlyönyt yhteydenpitoa ystäviini viime vuodesta lähtien. Muitakin asioita on, joista olen pahoillani, mutta kerrotaan niistäkin lisää sitä mukaa kun niille sopiva paikka tässä blogissa löytyy. Joka tapauksessa, tämä vuosi sulkee kuluneen viiden vuoden ympyrän, ja rikkoo sen.

Aloitetaan.

Takana on siis useampi vuosi elämäni hajoittamista ja sekoittamista järjettömän väsymyksen ja rahanpuutteen säestämänä. Olen epäonnistunut MMA-haasteen aloittamisessa varmaan 19 kertaa mutta huomisaamuna nousen ylös 20. kerran. Ja nyt minua ei mikään käytännön asia voi enää pysäyttää. Kuten Loharin kanssa, laitettuani tämän käyntiin en lopeta.

Nyt minun on oltava itselleni rehellinen: olen käytännössä kroonistuneen köyhyyteni takia uupumuksen rajamailla. Herään usein kovaan ahdistukseen, stressinsietokykyni on alhainen ja työtä olisi enemmän kuin yksi ihminen ehtii (aika tuttu tilanne varmaan monelle yksityisyrittäjälle, heh).

Näistä palikoista aletaan siis rakentamaan tasapainoisia ja terveellisiä elämäntapoja, aktiivista liikuntaa harrastavaa rokkarihippitaistelijaa.

Jos tämä olisi elokuva, niin nyt olemme siinä vaiheessa, kun pohjustus on tehty ja alkaa tapahtua. Henkisesti ja fyysisesti rapakunnossa ja täysin rahaton: täydellinen tilanne aloittaa nollista ja tehdä oman elämän henkilökaaren ”hero’s journey”. Paljon mielekkäämpi kuin sellainen teennäinen ja siloteltu “katsokaakuinkamunelämäontäydellistä” -treenipäivittelyä.

Olen tehnyt ihan perkeleesti duunia pelkästään sen eteen, että olosuhteet eivät ole saaneet minua päästämään katsettani irti siitä visiosta, jollaisena tulevaisuuteni näen. Siihen visioon kuuluu se vapaaottelumatsi.

Nyt on minun vuoroni laittaa se kuuluisa Rockyn tunnusmusiikki soimaan, ottaa elämää kurkusta kiinni eikä päästää irti, ennen kuin pääsen tavoitteisiini.

Älä toivota onnea, sitä ei tarvita. Homman nimi on sen sijaan Visio – Vires – Actio.

Elämäni tärkein päätös ravinnon suhteen

Elämäni tärkein päätös ravinnon suhteen

Suurellinen otsikointi blogissani jatkuu, ja aivan oikeutusti. Ravintoon ja hyvinvointiin liittyvä remonttini on itse asiassa niin laaja, että tämän kirjoituksen tarkoitus on vain jotenkin jäsentää itselleni ne osa-alueet, joita tulen tulevissa teksteissäni käsittelemään lisää. Asiaan. Vaikka minulla on nälkä, voin suorastaan pahoin kun ajattelenkin sitä moskaa, mitä jääkaapista tällä hetkellä löytyy. Kuten eräs zen-opettajani – eli täällä mummolassa asuva, artikkelikuvassa ja somessakin esiintyvä Nessa-kissa – repii saaliinsa kappaleiksi ilman armoa, revin itseni säälimättömästi irti siitä mukavuusalueesta, johon olen ravinnon suhteen asettunut.

Minusta tuntuu kertakaikkiaan siltä, että ei ole mitään järkeä pyrkiä fyysisen kuntoni tai tavoitteideni kanssa mihinkään, ennen kuin tämä ravintoasia on oikeilla raiteilla. Köyhyydestäni johtuen joudun kiltisti syömään jääkaapin ensin tyhjäksi, mutta sen jälkeen joka ikinen asia, minkä syön taikka juon, joutuu läpäisemään hyöty/haitta-kiirastulen ja kaunistelemattoman ravintoarvojen tarkastelun.

Yhteiskuntakaan ei tee tällaista päätöstä köyhälle helpoksi; kuluneella viikolla jouduin taipumaan rahanpuutteelle ja syömään nälkääni vaaleaa leipää ja muita hiilihydraatteja, täten pilaten aloittamani glykogeenivarastojen tyhjennyksen. Mutta tahdon osaltani olla näyttämässä esimerkkiä siitä, että rahan puute ei estä ketään elämästä terveellisesti ja loppupeleissä kyse on henkilökohtaisesta ratkaisusta.

Jokaisen on vain priorisoitava asia tarpeeksi korkealle.

EI LISÄAINEILLE, EI TEHOTUOTANNOLLE

Uskallan väittää, että tiedän ravinnosta jonkin verran. Kuluneen vuosikymmenen ajan jooga-, meditointi- ym. elämäntapojeni seurauksena olen lukenut myös ravintoon liittyvää kirjallisuutta ja olen kokeillut erilaisia lähestymistapoja aktiivisesti. Olen ollut kasvissyöjä, vegaani, raw food -vegaani, olen ollut vuosikausia pescovegetaari. Kuriositeettina mainittakoon, että se sama mystinen mullistus pari vuotta sitten jonka takia olen nyt tyhjän päällä puhumassa kannabiksen puolesta, sai minut myös aika erikoisesti lopettamaan vegetarianismin ja syömään jälleen lihaa.

Tarkoitukseni EI kuitenkaan ollut, että ostaisin halpoja jauhelihapihvejä, kananugetteja ja grillimakkaroita kuten nyt!

Mutta myöskään se, että ostaisin Prismasta omenoita eineksien sijaan ja kuittaisin asian sillä, ei ole vielä autuaaksitekevä peliliike. Tällä hetkellä juon kalorittomia Stevialla makeutettuja mehuja joiden lisäaineet epäilyttävät, käytän polttamani kannabiksen mikserinä teollisesti prosessoitua tupakkaa, juon MCT-öljyllä ja niittyvoilla höystetyn Bulletproof-kahvini käyttäen halvimpia prosessoituja kahvimerkkejä. Vihersmoothieissa käyttämäni kasvit, hedelmät ja vihannekset ovat ravintoarvoiltaan kuin haamuja luomuvaihtoehtoihin verrattuna. Vesi, jota koitan juoda kolme litraa päivässä, on yleensä hiilihapotettua, kaupan hyllyllä muovipullossa seissyttä ja sisältää synteettisiä, kunnolla imeytymättömiä mineraaleja. B- ja D-vitamiiniravintolisät, joita nyt syön, ovat synteettisiä versioita ja voivat jopa estää luonnollisten B-vitamiinien imeytymisen.

Suurin osa näistä on näennäisestä haitattomuudestaan/terveellisyydestään huolimatta (tupakka ei tietenkään ole näennäisesti haitaton) suorastaan myrkyllisen käsiteltyä roskaa.

Valmisruoat, makeiset ja mäkkärin eväät on suunniteltu aktivoimaan aivojen mielihyvä- sekä palkintokeskuksia suhteettoman paljon, eikä luonnollinen reaktiomme ole taistella sitä vastaan. Kyseessä on vaikea sisäinen uudelleenohjelmointi, mutta sitäkin tärkeämpi.

KASVIKSIA, LIHAA JA VIISI HYVINVOINNIN KULMAKIVEÄ?

Teollinen lihantuotanto on iso ongelma. Kannabiksen kieltolain ohella se on isoimpia epäkohtia yhteiskunnassamme. Mutta ainoastaan moraalinen ja eettinen argumentointi ei vielä kerro meille, mitä ravinteita tarvitsemme, ja missä muodoissa.

Koen, että pystyn katsomaan omaa ravintotilannettani tasapainoisesta lähtökohdasta. Ruokavalioon liittyen on tärkeää erottaa biologiset sekä eettiset perusteet toisistaan ja kannattaa myös tosissaan tarkkailla sitä, mikä saa kehosi voimaan hyvin ja mikä ruoka tuo vain hetkellistä mielihyvää pitkäaikaisten haittojen kera.

Kenties en lopeta lihansyöntiä, mutta koska joka tapauksessa teen radikaaleja muutoksia syömäni ruoan suhteen, tulen kiinnittämään paljon huomiota mahdollisesti syömäni lihan valmistukseen, kasvatusoloihin ja käsittelyyn. Mutta tästäkin lisää tulevissa kirjoituksissa.

Olen jaotellut karkeasti viiteen osa-alueeseen ne tärkeimmät ja isoimmat kokonaisuudet, joiden olen kokenut vaikuttavan stressittömyyteen ja hyvään oloon:

  • ravinto
  • liikunta
  • uni
  • hengittäminen (kuulostaa vähän hassulta, tiedän)
  • tuttavapiiri (ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä)

Näistä ravinto ja uni ovat äkkiä ajateltuna varmaan tärkeimmät. Tai no, ei näitä kyllä voi tärkeysjärjestykseenkään laittaa, vaan kaikki näistä ovat osa sitä uskomatonta psykosomaattista bakteeriyhdyskuntien asuttamaa kokonaisuutta nimeltä ’ihminen’.

ZEN-MIELI, ALOITTELIJAN MIELI

Uskon, että jokaisen kannattaa ympäröidä itsensä positiviisilla ja kannustavilla ihmisillä. Koska näiltä ihmisiltä kannattaa myös oppia uutta, kysyn nöyrästi neuvoa ystävältäni Jussi Ahteelta tässä ravintoasiassa ja siinä, kuinka eliminoida lisäaineet ja prosessoitu ruoka kokonaan. Jussi on henkilö, kehen luotan täysin, ja tässä asiassa uskon hänen pystyvän auttamaan minua paljonkin. (Mainittakoon, että vaikka Jussista ja hänen ajatuksistaan kenties siis kuullaan hieman tässäkin blogissa, kirjoitukseni eivät tietenkään edusta hänen näkemyksiään millään tavalla.)

Jussi Ahteella on muutenkin paljon mielenkiintoista sanottavaa yhteiskunnasta sekä elämästä, ja hyppäänkin täysillä mukaan komppaamaan Jussin positiivisuuskelkkaa matkalla kohti muutoksia, todellista sisäistä hyvinvointia ja onnellisuutta.

Ravinnon tärkeyttä hyvinvoinnin, terveyden, motivaation ja koko elämän suhteen ei voi mitenkään yliarvioida. Stoppi välinpitämättömille ruokailutottumuksille on elämässäni ylivoimaisesti tärkein päätös, jonka voin tällä hetkellä tehdä. Seuraa blogiani ja tulet myös näkemään, kuinka tällaiset muutokset heijastuvat – tai eivät heijastu – ihmisen hyvinvoinnissa. 🙂

Pin It on Pinterest